Kirsi Partamies
Olen toiminut IP-spesialistina Genip Oy:n Varkauden toimistolla vuodesta 2009.
Aloitin tällä alalla 1987 työskennellen ensin kääntäjä-kirjeenvaihtajana, sittemmin patenttiassistenttina, A. Ahlström Osakeyhtiön patenttiosastolla.
Siirryin 1995 Foster Wheeler Energia Oy:lle ja olin perustamassa heidän patenttiosastoaan toimien IP-assistenttina siellä vuoteen 2004, minkä jälkeen vuosina 2005 – 2008 työskentelin IP-assistenttina Ahlström Karhulan Palvelut Oy:n (myöhemmin Coor Service Management Karhula Oy) patenttiosastolla. Sieltä siirryinkin Genipin palvelukseen.
Minulla on loppututkinto Turun Yliopistosta vuodelta 1990, pääaineena englantilainen filologia, sivuaineina germaaninen filologia ja kansainvälinen oikeus.
Suoritin EPAC-kokeen (European Patent Administration Certification) hyväksytysti joulukuussa 2022, kun Euroopan Patenttivirasto järjesti kokeen ensimmäistä kertaa.
Tarkkuutta ja huolellisuutta vaativa työ, jossa tietotaitoaan on päivitettävä jatkuvasti, tuntuu yhä omalta. Yhteistyön sekä asiakkaiden että patenttiasiamiesten kanssa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti koen erittäin antoisaksi ja tärkeäksi osaksi työtäni.
Työkieleni ovat suomi, englanti, saksa ja ruotsi.